SAGI lisää avoimuutta tuomariharjoittelijoista tiedottamiseen

SAGI lisää avoimuutta tuomariharjoittelijoista tiedottamiseen.

Viime päivinä sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua siitä, että Agilityliiton sääntöjen mukaan agilitykilpailuja järjestävä seura ei saisi tiedottaa kilpailijoita etukäteen mahdollisesta tuomariharjoittelijasta. Harrastajilta saadun palautteen jälkeen liitto on käsitellyt asiaa. Olemme päätyneet yhdessä tuomarikurssityöryhmän, koulutustoimikunnan ja SAGIn hallituksen kanssa seuraavaan:

Mikäli järjestävä seura ja tuomariharjoittelija molemmat niin haluavat, he voivat tiedottaa harjoittelusta etukäteen.

Ratkaisuun päädyttiin sen perusteella, että on kaikkien etu ja kilpailijan oikeus valita, mihin kilpailuihin ja kenen tuomarin radoille kukin haluaa osallistua. 

SAGI kannustaa seuroja yhä ottamaan harjoittelijoita kilpailuihinsa tuomaroimaan. Haluamme myös nostaa esille sen, että tuomariharjoittelijoilla ei ole velvollisuutta käyttää umpitunnelia eli pussia radoillaan, vaikka heitä on ohjeistettu joissain ratasuunnitelmissaan näin tekemään. 

SAGI kiittää lajimme harrastajia aktiivisesta keskustelusta ja palautteesta.

Takaisin