Agilityliitto rekrytoi: Viestintäpäällikkö haussa

Suomen Agilityliitto etsii uutta viestintäpäällikköä tekemään töitä osana pientä mutta tiivistä ja iloista toimistohenkilökuntaa sekä suurta vapaaehtoisorganisaatiota. Haku on auki 29.9. alkaen ja päättyy 13.10.2023.

Työssään viestintäpäällikkö keskittyy erityisesti seuraaviin tehtäviin:

  • Osallistuu asiantuntijana liiton viestintästrategian luomiseen ja organisoi sen toteutusta.

  • Organisoi ja ohjaa viestintään liittyvää vapaaehtoistoimintaa.

  • Osallistuu liiton yhteistyökumppanuuksiin liittyvien prosessien kehittämiseen ja yhteistyökumppanitoiminnan toteutukseen.

  • Osallistuu liiton päivittäisen viestinnän toteutukseen ja suunnitteluun.


Palkattavalle henkilölle ei esitetä tarkkoja koulutusvaatimuksia. Henkilön tulee kuitenkin tuntea nykyaikainen viestintäkenttä sekä osata käyttää erilaisia viestintäkanavia ja ohjelmistoja. Tietotekniikkataitojen tulee olla hyvät.

Viestintäpäällikön tulee viestiä etenkin kirjallisesti suomeksi erinomaisesti. Arvostamme myös hyvää englannin kielen taitoa.

Emme edellytä aktiivista agilityn harrastamista mutta arvostamme lajituntemusta. Toivomme myös, että palkattavalla henkilöllä on kokemusta järjestötoiminnasta ja että hän kokee vapaaehtoisten kanssa työskentelyn luontevaksi.

Tarjoamme 100-prosenttisen, joustavan työajan (37,5h/vko) sekä mahdollisuuden tehdä työtä lähes täysin etänä. Käytettävissä on myös Agilityliiton toimisto, joka sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä Olympiakomitean Sporttitalossa. Työnkuvaan kuuluvat toisinaan ilta-aikaan sijoittuvat etäkokoukset sekä mahdollisesti arvokilpailuiden aikaan työskentely viikonloppuisin.

Palkkauksen osalta noudatamme urheilujärjestöjen työehtosopimusta.

Viestintäpäällikkö pääsee tekemään työtä monen eri sidosryhmän kanssa toisinaan kovassakin kiireessä. Työn sisältö vaihtelee päivittäin ja tarjoaa jatkuvasti hienon näköalan urheilujärjestö- ja agilitymaailmaan.

Toivomme löytävämme työotteiltaan aktiivisen, viestintä- ja organisointitaidoiltaan erinomaisen ja muutoinkin mukavan ja iloisen ihmisen tekemään kanssamme töitä suomalaisen agilityn eteen.

Olethan rohkeasti yhteydessä toiminnanjohtaja Tytti Käyhköön kysyäksesi lisää: toiminnanjohtaja@agilityliitto.fi

 

Hakuohjeet

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostitse toiminnanjohtaja Tytti Käyhkölle viimeistään 13.10.2023: tytti.kayhko@agilityliitto.fi

Liitä hakemukseesi CV sekä teksti- ja/tai sisältönäytteesi.

Takaisin