Agilityn MM-kilpailut on anottu järjestettäväksi Suomessa vuonna 2026

FCI:n agilitytoimikunta esittää vuoden 2026 agilityn MM-kilpailuja järjestettäväksi Suomessa. Lopullisen päätöksen asiasta tekee FCI:n hallitus.

Agilityliitto tulee olemaan mahdollisten kilpailuiden järjestämisestä vastuussa ja aloittaakin pikaisesti selvitystyön siitä, millä paikkakunnalla maailmanmestaruuksista voitaisiin vuonna 2026 kilpailla. Edellisen kerran MM-kilpailut pidettiin Suomessa vuonna 2019 Turun Gatorade Centerissä. 

”Kilpailujen järjestäminen vaatii paljon, jotta onnistumme järjestelyissä yhtä loistavasti kuin Turussa vuonna 2019. Siihen tarvitsemme koko Suomen harrastajakentän apuja”, kommentoi Agilityliiton puheenjohtaja Mia Laamanen.

Vuosi 2026 tulee olemaan suomalaiselle agilitylle monella tavalla merkityksellinen: Mahdollisten MM-kisojen lisäksi tuolloin juhlistetaan myös sekä Agilityliiton 20-vuotisjuhlaa että agilityn saapumista Suomeen 40 vuotta aiemmin vuonna 1986.

Vuoden 2022 MM-kilpailut järjestettiin juuri viime viikolla 22.-25.9. Itävallan Schwechatissa. Ensi vuonna ne pidetään Tšekin Liberecissä. Tšekin kilpailuissa suomalaisväriä ei nähdä ainoastaan kilpailijoiden joukossa vaan myös tuomaristossa, johon Anders Virtanen kuuluu. Muita vuoden 2023 MM-kilpailuiden tuomareita ovat Petra Vyplelova Tšekistä, Karel Havlíček Tšekistä sekä Alex Beitl Saksasta.

Lisätietoja aiheesta voi kysyä sähköpostitse: puheenjohtaja@agilityliitto.fi / kilpailu-tmk@agilityliitto.fi .

Takaisin