Anders Virtanen Suomen Kennelliiton edustajaksi FCI:n agilitytoimikuntaan, varaedustajaksi Reetta Pirttikoski

Suomen Kennelliitto on nimennyt Anders Virtasen edustajakseen FCI:n agilitytoimikuntaan SAGIn esityksen mukaisesti. Andersin varaedustajana toimii niinikään SAGIn esityksen mukaisesti Reetta Pirttikoski.

 

Aiemmin Kennelliittoa - peräti vuodesta 2009 asti - on edustanut FCI:n agilitytoimikunnassa Risto Ojanperä. Anders on toiminut Riston varaedustajana jo usean vuoden ajan ja näin ollen tehtävä ei ole hänelle täysin uusi - mutta Riston paikan täyttäminen tulee kuitenkin olemaan suuri ja mielenkiintoinen haaste:

"Olen iloinen ja otettu siitä, että minut on valittu tähän tärkeään ja kunnioitettavaan tehtävään. Risto on jo monta vuotta tehnyt erinomaista työtä delegaattina ja olen itse jo päässyt toimimaan hänen sijaisenaan muutamissa kokouksissa."

FCI:n agilitytoimikunnan lisäksi Anders edustaa Suomea Pohjoismaiden Kennelunionin eli NKU:n agilitykomiteassa. Kummassakin tärkeä osa tehtävää on yhteistyön tekeminen muiden maiden edustajien kanssa:

"Tulen tietenkin toimimaan Suomen äänenä, mutta samalla täytyy muistaa, että on tärkeää pystyä tekemään hyvää yhteistyötä muiden maiden edustajien kanssa. Yhdessä viemme lajia eteenpäin maailmanlaajuisesti. Riston kautta Suomi on aina ollut vahva toimija FCI:ssä, ja toivon, että minun kauttani Suomi voi olla sitä jatkossakin."

Myös varaedustajaksi valittu Reetta on nimityksestään otettu. Hänen tulee toimimaan Andersin tukena ja osallistuu myös mahdollisuuksien mukaan agilitytoimikunnan kokouksiin: 

"Toivon pääseväni vaikuttamaan sääntömuutoksiin ja edesauttamaan sitä, että Suomen asema FCI:ssä säilyy yhtä hyvänä kuin se on ollut tähänkin asti."

Sekä Reetta että Anders toimivat agilityn parissa aktiivisesti monessa eri roolissa. Molemmille erityisesti tuomarointi on merkittävä osa harrastusta, kuten Reetta kiteyttää:

"Olen ennen kaikkea tuomari ja se on lähinnä sydäntäni. Nautin erityisesti ratasuunnittelusta ja ratojen arvostelusta. Lisäksi olen kouluttaja ja harrastan ja kilpailen usealla eri koiralla. Tahdon osaltani viedä lajia eteenpäin ja pitää sen turvallisena ja mielekkäänä kaikille harrastajille."

Anders on harrastanut agilitya vuodesta 1989 lähtien ja ollut mukana seuraamassa lajin kehitystä kaikilla sen tasoilla:

"Olen käynnistänyt ja kehittänyt agilitytoiminnan omassa seurassani Pietarsaaressa ja toimin edelleen samassa seurassa eri tehtävissä. Samaan aikaan olen ollut aktiivisesti mukana esimerkiksi kennelpiirin toiminnassa ja toiminut SAGIn eri työryhmissä. Olen toiminut tuomarina vuodesta 1995 ja ensi syksyn jälkeen, kun olen tuomaroinut FCI AWC:ssa eli agilityn maailmanmestaruuskilpailuissa, olen tuomaroinut kaikissa tärkeimmissä kansainvälisissä mestaruuskilpailuissa. Tähän asti olen tuomaroinut 18 eri maassa ja tänä vuonna tulee vielä muutama lisää. On aina ollut mielenkiintoista käydä eri maissa tutustumassa eri maiden agilityyn ja sen harrastajiin.

Haluaisin kiittää SAGIa ja Kennelliittoa siitä, että minut on nyt valittu tähän tehtävään. Kiitokset myös Ristolle hyvästä yhteistyöstä, ja myös kaikista neuvoista, joita olen saanut matkan varrella. Riston antama taustatuki tulee varmasti olemaan tärkeä jatkossakin."

Myös Agilityliitto kiittää Ristoa merkittävästä työstä, jota hän on tehnyt suomalaisen ja kansainvälisen agilityn kehittämiseksi vuosien aikana. Toivotamme myös paljon onnea Andersille ja Reetalle tuleviin tehtäviin!

Reetan valokuva: Mageekuva

Takaisin