Ensimmäinen täydennyskoulutusmahdollisuus perus- ja jatkokurssin käyneille koulutusohjaajille!

Osana agilityn koulutus- ja valmennustoiminnan kehittämishanketta (Kovake) järjestetään vuoden 2019 aikana koulutusohjaajan perus- ja jatkokurssit käyneille agilitykouluttajille täydennyskoulutus kolmella paikkakunnalla.

  •     Pääkaupunkiseudulla SU 26.5.2019
  •     Tampereella SU 4.8.2019
  •     Oulun seudulla SU 10.11.2019

Kovake-hankkeen myötä uudistuva agilityvalmentajan urapolku pohjautuu kansalliseen, muissa urheilulajeissa laajasti käytössä olevaan kolmiportaiseen valmennus- ja ohjaajakoulutusmalliin (VOK1-3). Kovake-hanke on edennyt pilotointivaiheeseen ja uusien tasojen mukaisia kursseja järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaikilla kolmella tasolla (AVA1-AVA3). Historian ensimmäinen AVA3-tason kurssi käynnistyy syksyllä 2019.

AVA2-tason täydennyskoulutus on suunnattu nykyisille koulutusohjaajille, jotka ovat käyneet vanhan mallin mukaiset koulutusohjaajan perus- ja jatkokurssit ja ovat halukkaita täydentämään osaamistaan uuden koulutusjärjestelmän mukaiselle AVA2-tasolle. Täydennyskoulutuksen tavoitteena on aloittaa uuteen valmennusjärjestelmään siirtyminen nykyisten koulutusohjaajien osalta ja pätevöittää osallistujat agilityvalmentajiksi (AVA2).

LISÄYS 21.5.2019: Myös pelkän peruskurssin käyneet kouluttajat voivat osallistua AVA2-täydennyskoulutuksiin! Heidän osaltaan täydennys ei kuitenkaan yksin riitä kattamaan koko AVA2-sisältöjä, joten heidän tulee tämän lisäksi käydä muitakin täydennyksiä (tästä lisäohjeita myöhemmin).

Ensimmäinen täydennyskoulutus järjestetään sunnuntaina 26.5. pääkaupunkiseudulla ja se kestää noin 8 tuntia lounas- ja kahvitaukoineen. Tarkempi paikka sekä aikataulu ilmoitetaan osallistujille ilmoittautumisajan päätyttyä. Koulutukseen mahtuu noin 40 osallistujaa ja osallistumismaksu 30€ maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Täydennyskoulutuksen tukeminen on agilityseuroille erinomainen tapa sitouttaa kouluttajia seuran toimintaan ja seuran valmennustoiminnan kehittämiseen.

Ilmoittautuminen on auki heti ja se sulkeutuu tilaisuuden täytyttyä tai keskiviikkona 22.5. klo 23.59.

Ilmoittautumislomakkeen löydät täältä: http://bit.ly/303MD6g.

Pilottivaiheen täydennyskoulutusten kouluttajina toimivat Suomen Agilityliiton liittokouluttajat Sanna Lehtonen ja Mia Laamanen. Jatkossa täydennyskoulutuksia voivat vetää kaikki liittokouluttajat.

Muut suunnitellut pilottivaiheen täydennyskoulutukset (ilmoittautuminen näihin aukeaa lähempänä):

  •     Tampere 4.8.2019
  •     Oulu 10.11.2019

Kiinnostaako koulutus- ja valmennustoiminnan kehittäminen?

Koulutus- ja valmennustoiminnan kehittämiseen pääset mukaan osallistumalla jo ennen täydennyskoulutusta järjestettäviin kaikille avoimiin Kovake-palavereihin.

  •     ti 14.5. klo 18-20
  •     ke 22.5. klo 9-11

Seuraavissa palavereissa suunnitellaan mm. AVA2-täydennyskoulutusten sisältöä ja sivutaan myös muiden tasojen koulutuksia (AVA1, AVA3). Osallistumalla pääset siis suoraan vaikuttamaan agilityvalmentamisen tulevaisuuteen!

Palaverit toteutetaan Google Hangouts -tekniikalla ja niihin ovat tervetulleita kaikki agilityn koulutus- ja valmennustoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet seura-aktiivit ja harrastajat.

Laita viestiä Kovake-hankkeen koulutuskoordinaattorille Kertulle ja tule mukaan! :)

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

koulutuskoordinaattori Kerttu Kaikkonen, kerttu.kaikkonen@agilityliitto.fi, 0504768036

Kovake-hankkeen vetäjä Sanna Lehtonen, sklehtonen@gmail.com, 0407359244


 

Takaisin