Haku Maajoukkuerinkiin 2025 avoinna 1.-15.9.2024

Suomen Agilityliitto järjestää vuonna 2025 Maajoukkueringin, jonka tarkoitus on tukea potentiaalisten koirakoiden valmistautumista kohti maajoukkuekarsintoja. Mukaan tavoitellaan Suomen ehdotonta kärkeä ja sinne vauhdilla nousussa olevia koirakoita! Kokonaisuuteen sisältyy kaksi karsintoihin valmistelevaa leiriä TamSK-hallissa Tampereella ja mahdollisuus verkostoitumiselle, vertaistuelle ja upean yhteishengen syntymiselle. Leireillä on kevään maajoukkuekarsinnoissakin tuomaroivat huippuvalmentajat, yhdessä tekemistä sekä koulutuksellista sisältöä.

 

 

1. leiri 25.1.2025, Mikko Aaltonen

2. leiri 5.4.2025, Petr Pupík

Lauantaina kaikille koirakoille on kaksi ratatreeniä. Toinen valmentajan kanssa ja toinen hänen suunnittelemallaan radalla yhteistreeninä ryhmissä. Ratatreenin lisäksi tarjolla on muuta aiheeseen liittyvää koulutuksellista sisältöä. Hintaan kuuluu myös lounas.

Sunnuntaina on näppärästi mahdollisuus osallistua omakustanteisesti viikonlopun valmentajan tuomaroimiin virallisiin 3-luokan kilpailuihin, jotka ovat kaikille avoimet ja varmasti kilpailun taso muodostuu kovaksi!

Osallistujavalinnat tekee koulutus- ja kilpailutoimikunnan jäsenistä koostettu raati. Valinnat tehdään kokonaiskuvan perusteella, johon vaikuttavat aikaisempi menestys ja potentiaali kansainvälisen tason menestykselle. Tavoitteena on löytää mukaan myös nousevia tulevaisuuden tähtiä!

Hakuaika on 1.-15.9.2024. Hakuajan päätyttyä raati tekee valinnat ja niistä ilmoitetaan hakeneille syyskuun aikana. Samalla muodostetaan lista varakoirakoista, joille leiripaikkoja voidaan myydä, jos rinkiläinen on estynyt osallistumasta. Mukaan valitaan 8 koirakkoa jokaisesta FCI-kokoluokasta.

Kokonaisuuden hinta on 120 € ja siihen sisältyvät molemmat leiripäivät.

Hakemukseen voi jättää videotiedoston, jossa esitellään koirakon kisatekemistä parhaimmillaan, joten kannattaa varautua siihen etsimällä vaikkapa video siitä kisaradasta, josta olet kaikkein ylpein! Hakemuksessa kysytään myös sen täyttämisen hetkinen ranking-sijoitus ja pistetilanne.

Hakulomake aukeaa 1.9. ja sulkeutuu 15.9. klo 23.59.

 

Takaisin