Halli-SM -kilpailuiden säännöt julkaistu

Halli-SM -kilpailuiden säännöt on julkaistu ja ne löytyvät kokonaisuudessaan linkitetyistä dokumenteista: Halli-SM säännöt ja Halli-SM järjestämisohje. Alla lisäksi pähkinänkuoressa kilpailuiden säännöt, erityispiirteet ja toimintatavat:

 

Yksilökilpailut

  • Osallistumisoikeus yhteneväinen Vantaan EO-karsintakilpailun kanssa.

  • Kaikki EO-karsintakilpailuun ilmoittautuvat koirakot osallistuvat automaattisesti myös yksilö halli-SM -kilpailuun.

  • Kilpailuun kuuluu kolme karsintarataa (=EO-karsintakilpailun radat, kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata) sekä finaali, johon pääsee mukaan 36 koirakkoa kustakin kokoluokasta.

  • Jokaiselta karsintaradalta finaaliin pääsee 10 parasta koirakkoa. Mikäli koirakko on jo lunastanut paikkansa finaalissa aiemmalla radalla, ei sen paikka siirry seuraavalle. Loput finaalipaikat jaetaan kahden parhaan radan yhteispistemäärän perusteella parhaiten sijoittuneille koirakoille.

  • Karsintaradoilla noudatetaan EO-karsintaosakilpailun lähtöryhmiä ja -järjestystä

  • Yksilöfinaalissa noudatetaan karsintaratojen yhteistuloksen mukaista käännettyä paremmuusjärjestystä.

  • Finaaliradan tulos ja aika ratkaisevat HalliSuomenmestaruuden.

 

Joukkuekilpailut

  • SAGIn jäsenyhdistykset voivat ilmoittaa joukkue halli-SM -kilpailuun yhden tai useamman joukkueen jokaisessa kokoluokassa SAGIn kullekin vuodelle vahvistamien osallistumiskriteerien mukaisesti. Joukkuekilpailuun osallistuvien koirakoiden tulee osallistua yksilö halli-SM -kilpailuun ja ohjaajien tulee olla edustamansa yhdistyksen jäseniä.

  • Koirakon tulee edustaa sekä yksilö- että joukkuekilpailussa omaa lisenssiyhdistystään.

  • Samassa kokoluokassa useammalla koiralla kilpaileva ohjaaja voi kuulua useampaan joukkueeseen.

  • Joukkuekilpailun ilmoittautuminen avataan vasta yksilökilpailun ilmoittautumisajan päätyttyä. Joukkueen kokoonpanoa ei voi muuttaa ilmoittautumisajan päätyttyä.

  • Kilpailuun kuuluu kolme karsintarataa (=EO-karsintakilpailun radat, kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata) sekä finaali, johon pääsee karsintaratojen yhteistuloksen perusteella kymmenen eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta.

  • Kukin koirakko saa kultakin karsintaradalta pistemäärän, joka vastaa kyseisellä radalla koirakon tuloksissa koirakon taakse jääneiden koirakoiden määrää (jos osallistujia on 160, ensimmäinen saa 159 pistettä, toinen 158, kolmas 157 jne.). Ainoastaan tuloksen tehneet koirakot ansaitsevat pisteitä joukkuekilpailun karsintaradoilta. Hylätyltä radalta koirakko ei saa pisteitä.

  • Joukkueen yhteispistemäärään lasketaan kaikkien joukkueeseen osallistuvien koirakoiden kultakin radalta saamat pisteet.

  • Finaalirata on yhdelle kentälle rakennettu viestirata, jossa kukin joukkueeseen kuuluva koirakko suorittaa määritetyn osion. Kilpailu käydään viestikilpailuna, missä kunkin joukkueenjäsenen suoritettavana oleva osuus voi olla agility- tai hyppyrata. Joukkueen tulokseksi tulee kaikkien osallistuvien koirakoiden yhteistulos. Joukkueen aika lasketaan ensimmäisen osuuden suorittavan koirakon lähdöstä viimeisen osuuden suorittavan koirakon maaliin tuloon.

Takaisin