Putkeen! 1/2019 ilmestyy tällä viikolla

Tämän vuoden ensimmäinen Putkeen! ilmestyy tällä viikolla. Mukana on games-extra, jossa avaamme pelilajien perusteet. Viime kesän Games-SM:issä hyvin menestynyt Maria Hirvonen kertoo, millaisista taidoista on hyötyä snookerissa ja gamblerissa. Tuomari Jessi Landen laati Putkeen!-lehden lukijoille snooker-radan, jonka suorittamiseen konkariohjaaja Mikko Aaltonen antaa vinkit. Testaa, mikä Mikon ratasuunnitelmista toimii sinun koirallasi parhaiten.

Henkilöhaastattelussamme norjalainen Tarjei Bratt Hveding-Gabrielsen kertoo, miten tärkeää on kannustaminen ja myönteisen palautteen antaminen. Se tekee hyvää myös itselle. "Vietän suuren osan elämästäni koiraharrastuksissa, joten hauan, että se aika on kivaa ja mielekästä", Tarjei sanoo jutussamme.

Putkeen! 1/2019 kertoo myös, millaista on agilityn harrastaminen Isossa-Britranniassa. Sikäläisistä kisa- ja treenikäytännöistä kertoo suomalainen Nina Rajala, joka on asunut jonkin aikaa Englannissa ja pääsee tänä keväänä edustamaan Isoa-Britanniaa kansainväliseen IFCS-kilpailuun.

Lisäksi esittelyssä SAGIn hallitus ja vuoden agilityseura JKF-PKS Pietarsaaresta plus paljon muuta hauskaa sekä hyödyllistä asiaa agilitysta.

Suomen Agilityliiton kustantama Putkeen! on ainut suomalainen agilitylehti. Sen voit tilata täällä. Vuosikerran tilaamalla saat kaikki neljä vuonna 2019 ilmestyvää lehteä.

Vuoden 2018 kestotilaaja: muistathan uusia tilauksesi Suomisportissa. Tilausjärjestelmän uusimisen vuoksi kaikki vanhatkin tilaukset pitää päivittää, mutta tilauksen uusiminen vie vain muutaman minuutin. Nyt myös maksat tilauksesi kätevästi heti tilatessa ja vältyt erilliseltä, sähköpostiin tulevalta laskulta.

Takaisin