Tietoa koiran kilpailuoikeudesta maajoukkuekarsintojen intermediate- eli I-kokoluokassa

Agilityn maajoukkuekarsintojen ensimmäinen osakilpailu järjestetään Vantaan Ojangossa 25.-26. helmikuuta 2023. Tänä vuonna karsinnoissa kilpaillaan ensi kertaa neljässä eri kokoluokassa, kun kansainvälinen intermediate-luokka otettiin vuodenvaihteessa käyttöön. 

Vuoden 2023 kansainväliset arvokilpailut kilpaillaan uusien sääntöjen mukaisesti siis seuraavilla kokoluokilla:

  • mini (S)
  • medi (M)
  • intermediate (I)
  • maksi (L)

 

Mahdollisesti I-luokassa kilpailevan koiran ohjaaja: Huomioi nämä!

Koira, jolla on vähintään kolme (3) mitattua tulosta intermediate-kokoluokassa (I) maajoukkuekarsintaan mennessä saa oikeuden kilpailla maajoukkuekarsinnassa.

Mikäli koira on rajatapaus (kansallisessa tai FCI-kokoluokassa) koira mitataan D.10-säännöstön mukaisesti niin monta kertaa, että sillä on kolme mittaustulosta kolmelta eri tuomarilta samaan kokoluokkaan.

Jos koiralla on ennen vuotta 2021 mittaustuloksia vain kolme ja niistä yksi on maksi-kokoluokan mittaustulos tulee koirakon saada vähintään yksi mittaustulos intermerdiate-kokoluokasta (I).

Esimerkki
Koirakko on mitattu mittaustilaisuudessa 12.12.2017 seuraavasti:

  • Mittaus 1: 49 – 50 cm -> L
  • Mittaus 2: 46 – 47 cm -> SL eli FCI-kokoluokka I
  • Mittaus 3: 46 – 47 cm -> SL eli FCI-kokoluokka I

Esimerkkitapauksessa koiralta puuttuu kolmas mittaustulos intermediate- kokoluokasta. Koiralle tulee näin ollen saada kolmas mittaustulos intermediate-kokoluokasta tai koirakko kilpailee maksi-kokoluokassa.  

Koirakko voi käydä mittauttamassa ennen maajoukkuekarsintaa lisämittaukset mutta karsintaan varataan noin kymmenelle koirakolle mahdollisuus mittaamiseen jos tuloksissa on epäselvyyttä. 

Takaisin