Uutiset

Loukkaantumiset melko yleisiä myös suomalaisilla agilitykoirilla

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan tutkimuksen mukaan lähes joka seitsemäs
suomalainen kilpaileva agilitykoira loukkaantui lajin parissa vuonna 2019. Tutkimuksessa
tunnistettiin lisäksi uusia riskitekijöitä loukkaantumiselle.

Loukkaantumisia lajin parissa on aiemmin tutkittu pääosin pohjoisamerikkalaisilla agilitykoirilla.
Petbone- ja FaunaFysio-tutkimusryhmien kyselyllä kerättiin aineistoa yli 850 suomalaisesta
kilpailevasta agilitykoirasta ja niiden loukkaantumisista agilityn parissa yhden vuoden aikana.

Koko harrastusuransa aikana loukkaantuminen agilityssä oli sattunut lähes kolmasosalle koirista,
mikä on linjassa aiempien kyselytutkimusten kanssa (Levy ym., 2009; Cullen ym., 2013a; Evanow
ym., 2021). Vuoden 2019 aikana agilityssä loukkaantui 14 % koirista, suurin osa yhden kerran.
Kyselyssä analysoitiin tarkemmin kunkin koiran viimeisintä vuoden 2019 loukkaantumista.
Kilpailuissa sattuneiden loukkaantumisten yleisyys oli noin 1.4 loukkaantumista / 1000
kilpailustarttia.